Pages

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Uusia tuulahduksia



Huomaamatta arki yrittää taas imaista otteeseensa. Loma on tehnyt tehtävänsä ja olen taas löytänyt energisen minäni uudelleen pienen horroksen jälkeen. Kipinä liikkumiseen on löytynyt ja nytkin ovat lihakset ihanan kipeänä perjantaisen treenin jäljiltä.

Rakastan haasteita ja kaipasin jotain muutosta tähän arkeen. Blogihan on ollut minulle se väylä mikä on auttanut irtautumaan arjesta. Olen aiemmin ollut Partylite- edustajana, mutta se ei ollut kuitenkaan minun juttu,vaikka tuotteet ihania ovatkin.

Kuulin Silverjungle- merkistä ystävältäni ja mitä enemmän tutustuin tuotteisiin, sitä vakuuttuneempi olin. Silverjunglessa minua viehättää erityisesti tuotteen kotimaisuus ja vaatteiden laadukkuus.
Tuotteissa on käytetty 100% puuvillaa sekä kierrätysmateriaaleja.

Tuotteet on valmistettu Portugalissa, mutta suunnittelu printteineen tehdään Suomessa.  Shoppailu on lähellä sydäntäni ja uskon, että tämä on minun juttuni. Tällä viikolla sain malliston hyppysiini ja voin sanoa, että ihan tuli jouluinen fiilis kun odotin sormet syyhyten paketin saapumista.

Tänään vietimme avoimia ovia luonani  ja ihana oli päästä esittelemään mallistoa muillekin.









 Silverjunglen valikoimaan pääset tästä

Olen aloittanut Silverjungle- edustajana Joensuun seudulla. Ota rohkeasti yhteyttä jos kiinnostus heräsi.

Itse olen innoissani ja kaikki on vielä niin uutta ja ihmeellistä.

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti