Fit mama

Kipinä liikkumiseen syntyi vasta yläasteella silloisen liikunnanopettajani Minnan myötävaikutuksella. Sitä ennen kartoin kaikkea liikkumista, suorastaan vihasin sitä
koska koulussa liikuntatunnit olivat pelkkää telinevoimistelua. Muistan istuneeni siinä
esiintymislavalla muiden kirmatessa innoissaan milloin minkäkin aktiviteetin parissa. :D

Salitreenit tulivat mukaan ensimmäistä kertaa, kun esikoinen oli 2 v ja piti alkaa saada kroppaa hääkuosiin. Häiden jälkeen tuo jostain syystä jäi ja mukaan tulivat epäterveelliset elämäntavat.

Vuonna 2007 Joensuuhun aukesi kuntokeskus Kaisla ja sinne menimme yhdessä kaverin kanssa tutustumaan. Pikku herra N oli tuolloin 10 kk ja äiti kaipasi omaa aikaa edes hivenen 5 tunnin tissimaratonien vastapainoksi. Kaveri muutti pois paikkakunnalta, mutta saliharrastus jäi. Siihen aikaana en ruokavaliota juuri miettinyt vaan ajattelin, että se liikunta yksinään auttaa pysymään kuosissa. En tiedä olisinko koskaan astunut tuonne kuntosalille, jos minulla ei olisi ollut kaveria mukana.

Omaohjaajan kanssa minulle laadittiin oma saliohjelma, jota aloin noudattaa. Ekat vuodet kuitenkin keskityin enemmän noihin ryhmäliikuntoihin, enkä tuntenut mitään erityistä  kipinää saliharjoitteluun. Tämä astui kuvaan myöhemmin, mutta nykyisin nautin siitä aikatauluttomasta elämästä ja saan paljon enemmän irti salitreeneistä.

Vuosien varrella on tullut kokeiltua niin nettivalmennuksia kuin pt-valmennustakin. Ei minulla sinänsä mitään vastaan ole noita nettivalmennuksia, mutta ne ei enää ole mun juttu. Toisaalta on helppo, kun sinulla on tarkat ohjeet miten tulee syödä ja liikkua mutta minulla ainakin rupesi se elämä liikkumaan ruokavalion ja liikunan ympärillä liikaa. Dieetin jälkeen se normielämään palaaminen oli tuskallista.

Tähän saumaan mukaan astui pt-valmennus ja se oli hyvä juttu. Hannan kanssa saimme hiottua tekniikat kuntoon ja viilattua ruokavaliota oikeeseen suuntaan. Mikä harha mulla olikaan ollut että pitää treenata ja syödä salaattia ja kaurapuuroa! Ilmankos ei sitä kehitystä tullut. Yllättävää oli se, että tekniikoissa ei niin paljon sitä viilattavaa löytynytkään.

Tällaiselle perfektionistille kuin minä pilkuntarka ruokavalio tai treenaaminen ei sovi. Viime vuosi oli äärettömän rankkaa aikaa itselleni ja sen myötä olen löytänyt balanssin näiden asioiden välille. Minun ei tarvitse treenata 10 kertaa viikossa, vaan voin vaikka lähteä metsään lenkille tai syödä suklaaleivoksen ( ja sen toki teen).

ihanaa päivää juuri sinulle! :)