Pages

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Näitä asioita jään kaipaamaan



Täällä nautitaan viimeisiä hetkiä kesälomasta. Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen ihana edeltäjäänsä verrattuna. Eniten tulen kaipaamaan kiireettömiä aamuja, aikatauluttomuutta ja tietynlaista rentoutta. Tänä kesänä ollaan vietetty esikoisen ripille pääsyä, mikä sekin oli aika huikea kokemus itselle. Miten mulla voi olla noin vanhoja lapsia ja ite en tietenkään vanhene ollenkaan. ;)



Kesällä on ollut myös aikaa enemmän nähdä ystäviä kuin hektisessä arjessa ja se on ollu aivan ihanaa.

On shoppailtu, käyty kesäteatterissa, syöty hyvin ja lenkkeilty upeissa maisemissa. Perheen kanssa käyty upeassa ja kauan haaveillussa Pariisissa ja pienillä päiväretkillä. Onneksi kesää on vielä jäljellä ja mukavia juttuja voi keksiä siellä arjessakin, kun sen vain sitten vielä muistaisi.




Arkea odotan siinä mielessä, että elämään tulee rytmiä taas. Kesällä ruokailut ollut sinne päin eikä aina ole tullut edes tehtyä lämmintä ruokaa. Tämän päivän lounaskin oli vaan pakastevihanneksia, raejuustoa ja tonnikalaa. Arjen astuttua kuvaan, alkaa myös salikissa herätä horroksestaan. :D Huomenna onkin jo uuden ohjelman päivitys ja sitäkin odotan mitä kivaa uusi koutsi on mun päänmenoksi keksinyt.

Tänään nautin vielä siitä, että sain nukkua 11 ja syödä aamupalan ilman kiirettä. Oon aina ollut iltavirkku, en oo koskaan ollut aamuihminen ja lasten ollessa pieniä ei tuo aamuherääminen ollut mun juttu, mut kaikkeen tottuu kun on pakko. :D

Oon aika levoton sielu, oon liekeissä kun pääsen jonnekin reissuun. Tänä aamunakin poltteli Matkuksen ale, mutta jostain syystä ajatukselle ei kukaan muu lämmennyt kotona. No pääsin kuitenkin paikalliselle kirpputorille tekemään löytöjä ja tällä kertaa se kannatti.


löysin Vagabondin kiilakorolliset ballerinat 10€, neulemekko oli 7€, kahvakuula oli 5€ ja Niken treenipaita irtosi 1€. Ei ollenkaan hassummin.

Juuri nyt on kaikki hyvin, niin onnellinen tola kaikista ihanista ihmisistä ympärilläni.
Ja ei se viikonloppukaan niin kaukana häämötä ja silloin tämä perhe suuntaa mökkeilemään Himoksen upeisiin maisemiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti