Täällä ollaan nautiskeltu kiireettömistä aamuista kun kauan kaivattu minilomanen koitti. Tosin sen kunniaksi iski kunnon flunssan ja vei äänen mennessään. Nyt alkaa kuitenkin jo hieman helpottaa ja työnsin nenäni sen verran ulos, että käytiin pienemmän poitsun kanssa keräämässä havuja maitotonkan koristukseksi.
Oi miten hyvää tuo ulkoilu teki,vaikka olikin pureva tuuli. Pienen happihyppelyn jälkeen onkin taas ollut virtaa, ja olemme saaneet kotia jouluisempaan asuun joululaulujen siivittämänä.
Ihana miten tuo koiruuskin odottaa aamuisin oman joulukalenterinsa avaamista ihan täpinöissään.
Joulukalenterien kanssa meinaskin mattimyöhäiselle äidille käydä köpelösti kun joka paikassa myytiin ei oota. Kaikeksi onneksi mies löysi nuoremmalle vielä hotwheels kalenterin niin säilyi sopu perheessä. :D Tico toki sai kalenterinsa ennen muita, ;)
Ihanan lekotteluhetkenkin kerkesin Ticon kanssa viettää sohvalla jouluvalojamme ihastellen.
Huomenna olisi sitten itsenäisyyspäivä ja se saadaan viettää kotona koko perheen voimin!
Tänä vuonna valmistelut ei menny niinkuin strömsössä! rouvan hienot suunnitelmat asetelman suhteen meni reisille kun ei kaupasta saanut sellaista kimppua kun olin haaveillut ja perinteiset suklaanamit oli kaupasta loppu. No ehkä tästä kuitenkin selvitään. ;)
Mukavaa itsenäisyyspäivän aattoa sinulle!
muistathan, että blogissa meneillään ihana House of Lola jouluisen kassin arvonta, joka sisältää herkkuja ja hemmottelua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti