Minulta on kysytty,mistä löydän virtaa bloggaamiseen kaiken sen arjen hektisyyden jälkeen.
Blogin kirjoittaminen on se mistä saan energiaa, ja samalla se auttaa irtautumaan siitä arjesta. Se on minulle rakas harrastus, jonka toivoisin ehkä tulevaisuudessa olevan enemmänkin.
Blogi on antanut minulle ihania kohtaamisia matkan varrella ja toki toivon, että matkani bloggaamisen parissa jatkuu edelleen. Yhden spesiaalin hetken sain kokea viime lauantaina kun järjestimme yhdessä Hius-ja meikkistudio Glamour Roomin kanssa blogi- iltapäivän lukijoilleni. Hetken, josta en olisi hetki sitten uskaltanut edes unelmoida.
Jo aamulla ilmassa oli odotusta ja perhoset lepattelivat vatsassani. Toki siellä päivän aikana lepatteli jotain muutakin, sillä reagoin kaikkeen uuteen ja jännittävään vatsallani. Tämän te varmaan halusittekin palavasti tietää. ;)
Kohotimme alkuun maljat meille ihanille naisille, ja sen jälkeen saimme nauttia House of Lolan ihastuttavasta esittelystä Sanna Kainulaisen luotsaamana.
Pääsinpä itsekin lattialla pyörähtelemään ja olemaan hetkisen ihana Lolatar!
Forever Living tuotteiden perusta onkin Aloe verassa, jolla on tutkittu olevan monenlaisia terveysvaikutuksia päästä varpaisiin. Pääsimme myös maistamaan Aloe vera juomaa.
Saimme jokainen tehdä käsienpesun tuotteilla ja kokeilla käsiimme kuorintaa. Se jättikin ihanan silkkisen tunteen iholle, ja tuntui kun olisi nuorentunut vuoden jos toisenkin.Varsinkin talviaikaan iho tarvitsisi erityistä huolenpitoa, erityisesti kädet. Täytyy myöntää, että tähän pitäisi panostaa enemmän. Henna kertoili meille myös ihastuttavasta Sonya Skin Care -ihonhoitosarjasta, josta olen kertonut aiemmin täällä
Hemmottelimme vieraita täytetyillä smokey bbq chicken-bageleilla, herkullisella kirsikka-suklaakakulla sponsored by Kauppaneuvoksen kahvila, lisäksi tarjolla oli viinirypäleitä, juustotikkuja, suklaata ja vaahtokarkkeja.
Jokainen vieras sai mukaansa myös vaaleanpunaisen Goodiebagin sponsored by
Hius- ja meikkistudio Glamour Room, Revlon professional, Forever Living ja Modaloft Lappeenranta
Goodiebagista löytyi herkkua ja hemmottelua
Kiitos upeille vieraille ja kaikille, jotka teitte tästä mahdollista!
näitä lisää.. ;)
Blogi- iltapäivään osallistujat valikoituivat Facebookissa arvonnan kautta. Vieraat koostuivat blogin lukijoista, Glamour Roomin asiakkaista ja heidän ystävistään.
Kannattaa seurailla blogia ja Hius- ja meikkistudio Glamour Roomin sivuja, uusi blogi- iltapäivä on jo suunnitteilla! ;)
yksi onnellinen Kirsikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti