Pages

perjantai 3. helmikuuta 2017

Minä bloggaajana



Olen tässä blogimatkaani tehdessäni miettinyt paljon sitä omaa tapaani tehdä tätä blogia ja miksi ylipäätään bloggaan. Blogin pitäminen minulla oli haaveissa pitkään, ja pikku hiljaa tästä on rakentunut minunlaiseni.  Blogillani haluan tuottaa ihmisille hyvää mieltä ja kertoa niistä iloa tuottavista asioista. Se ei ehkä ole mediaseksikästä kun en provosoi lukijoita tai ota kärkkäästi kantaa.

 Meille on ollut kotona koko ajan selvä  että blogi on täysin minun juttuni. Se sisältää toki pieniä siivuja arjestamme, mutta se ei ole blogin keskiö.

Jonkun mielestä se saattaa olla pinnallista, mutta se on minun tapani tehdä tätä.  Joku on sanonut, että blogi on ikäänkuin päiväkirja, jonne kertoa ne syvimmät tuntonsa. Minulla se päiväkirja oli teininäkin visusti lukossa. :D

Uskon, että pojatkin osaa arvostaa kun heistä ei löydy mitään noloja tarinoita lapsuudesta, saati niitä kuvia muualta kuin kotialbumista. Nekin on nimittäin ihan tarpeeski noloja,varsinkin sen teinin mielestä. ;)

 Tämän päivän trendi tuntuu olevan, että pitää provosoida tai jakaa ihan kaikki siitä omasta elämästä. Ja jos joku ei siihen muottiin lähde, niin se on sitten pinnallista.

Hassua, eikö vaan?:)

Blogimaailmaan jos haluaa pureutuva elokuvan kautta, suosittelen Onnenonkija- elokuvaa! :)

Minun perjantai alkoikin mukavissa merkeissä kun työkaveri toi eteeni aamulla runebergin tortun. Eihän se päivä voi alkaa muutoin kuin hymyn kare suupielissä. Pieniä arjen nautintoja, vaalikaa niitä.

-Kirsikka-



3 kommenttia:

  1. Sulla on hyviä, samanlaisia mietteitä blogin kirjoittamisesta ku mullakin on. Vaikka mä oonki tässä blogin pitämisen ajan kyselly muilta mallia, ohjeita ja lukenu paljon erilaisia blogeja, nii mä silti teen sitä mun omalla tavalla. Parastahan tässä on se, et kaikilla onki se vapaus sitä omalla tavallaan tehdä. Mä en ainakaan viitti massan mukana mennä ja tehä sellasta, joka ei oo mun tyylistä ja josta mä en tykkää.

    VastaaPoista
  2. Juurikin näin Ramona 😊Oon itekin kysynyt neuvoa ja todennut, et miks yrittää sopia johonkin muottiin, mitä en ole.

    VastaaPoista
  3. Olen tullut kans siihen tulokseen, että blogia pitää kirjoittaa omalla tyylillään ja siitä pitää tehdä itsensä näköinen. Se ei ole aitoa ja sillä ei pääse pitkälle jos kopioi jotain toista tai yrittää asettua johonkin muottiin :)! Mukavaa talven jatkoa sulle!
    Ps. Itse kirjoittelen blogia osoitteessa http://maisanelamaa.simplesite.com

    VastaaPoista