Pages

torstai 8. syyskuuta 2016

Syksyn ensimmäiset asukuvat


Minä kaipaan kesää ja niitä kiireettömiä aamuhetkiä, kun ei tarvitse juosta kilpaa kellon kanssa.

Iloitsen kyllä siitä, että arjen myötä päivissä on myös rytmiä.

Kesällä tuli nautittua liikuntaa sopivia annoksia ja herkkuja no vähän enemmän. Näin arjen alkaessa nämäkin asiat on enemmän balanssissa eikä sinne liikkumaan lähtöä tarvitse pinnistellä.


Mitäs sinne vaatekaappiin sitten kuuluu näin syksyllä? Siinä missä maaliskuussa alan kaivata vaatekaappiin niitä kirkkaita värejä, niin näin syksyllä huomaan taas että harmaa alkaa hurmata ja värimaailma alkaa pikku hiljaa siirtymään tummempaa kohti.




Haikein mielin viikkaan ne pinkit ihanuudet kaapin perälle odottamaan kevättä.
Lämmin harmaa ihana Balmuirin huivi on kaivettu varastosta lämmittämään ja neuletakki kuuluu tämän vilukissan vaatetukseen vuodenajasta riippumatta.


Löysin viime syksynä täydellisen villakangastakin ja se on kaivettu intoa puhkuen taas esille ja uusin löytö on Clarksin täydelliset nilkkurit, joilla kelpaa näin syksyn tullen tepastella.

Näin lyhyenä on ollut oma haasteensa löytää saappaat, niin nilkkurit on täydelliset kun käy niin mekon kuin vaikka pillifarkkujen kaveriksi.



Jos ei halua koko arsenaalia pistää uusiksi niin voi aloittaa vaikka uudella huivilla tai hankkimalla syksyisen huulipunan tai kynsilakan. Tumma huulipuna onkin tämän syksyn must hankinta.

Eilen illalla lakkasin kynnet luumunpunaisella kynsilakalla ja tänään kaivoin kaapin perältä viininpunaisen neuletakin. Ja jos kaipuu kesäpäiviin ottaa vallan, niin sipaisen kynsiin ripauksen pinkkiä.



Farkut: Liu Jo
huivi: Balmuir
Nilkkurit: Clarks
Takki: Veromoda


Kampaus, meikki ja kuvaus parturi-kampaaja ja meikkitaiteilija Selina Tahvanainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti