Olin haaveillut koko lapsuusiän omasta koiruudesta. Suutuksissani olin jopa uhannut, että isona otan
sitten kymmenen koiraa ja hankin kymmenen lasta. Kaksi lasta jääköön kuitenkin meidän saldoksi ihmislasten osalta ja sen oman koiran sain vihdoin kaksi vuotta sitten.
Erinäisiä keskusteluja olimme mieheni kanssa käyneet vuosien varrella useita ja koirakuume teki sellaista aaltoliikettä, välillä voimistuen ja välillä laimentuen.
Ihastuin Chihuahua rotuun ystävän kautta, koska hänellä on kyseisen merkin edustajia.
Minua ei häirinnyt edes se, että en hirveästi ollut kuullut rodusta mitään hyvää. Opin sen, että rotu on haukkuherkkä ja että ne eivät välttämättä koskaan oppisi täysin sisäsiistiksi. Sittemmin tämä luulo on osoittautunut vääräksi ja meillä ollaan oltu sisäsiistejä miltein alusta saakka.
Hetken mielijohde koiran hankkiminen ei ollut, vaan imin netistä kaiken mahdollisen tiedon rodusta ja tutustuin kasvattajiin.
Tico hankittiin Kotkasta ystävän suosituksesta. Minulle oli ja on edelleen tärkeää, että tunnen koiran vanhempien taustat ja että kasvattaja on asiansa osaava ja vastuullinen.
Koiran odottaminen on tietyllä lailla samanlaista kun odottaisi lasta. Muistan vieläkin sen tunteen kun sain viestin puhelimeen, että pennut olivat syntyneet. Ja se ihana tunne kun saimme vihdoin hakea pienen kotiin kanssamme. Tuntui hieman karulta napata toinen sisarusten kanssa yhteisestä pedistä boksiin ja aloittaa matka omaan kotiin. Automatkan Tico itki ja minä silittelin häntä kotimatkan. Sen verran pysähdyimme tulomatkalla, että mies haki heseruokaa ja söimme ne autossa.
Miten isolta Tico olikaan näyttänyt kasvattajan laittamissa kuvissa ja miten hurjan pieni se olikaan kun tultiin kotiin. Miten avuton olo oli ensi alkuun ennen kun tutustuimme toisiimme ja miten pienen kanssa tulisi toimia. Ihan samanlaisia tunteita tunsin silloin kun pojat olivat pieniä. Ensimmäisen viikon vietin mammalomaa Ticon kanssa ja vähitellen pääsimme kiinni arkeen yhdessä toinen toisiamme opettaen.
Kun rokotukset olivat kunnossa niin menimme oppikoiran järjestämälle pentukurssille. Olin päättänyt sen, että koska minulla ei ole aiempaa kokemusta koirista niin menisimme pentukurssille oppimaan asioita. Monella tuntuu olevan se harha, että eihän pieniä koiria tarvitse kouluttaa eikä varsinkaan komentaa, koska ne nyt vaan ovat niin suloisia.
Alkuun pelkäsin, että Tico on liian arka kun kasvattajan luona Tico oli tietokonepöydän takana piilossa eikä heti tullut luoksemme. Sittemmin tämä pelko on osoittautunut vääräksi, vaikka joissain asioissa hän onkin arempi. Chihuahua on pieni koira varustettuna isolla egolla ja suurella sydämellä. Alusta asti minulle on ollut selvää, että ennen kaikkea se on koira eikä mikään näyttelyesine. Samoin kun alusta asti Ticon kasvatuksessa olen ollut johdonmukainen ja tiukka. Meillä ei heru sääliä vaikka miten ollaan pieniä ja suloisia jos ollaan tehty jotain kiellettyä. ;) Tico on valloittava tyyppi, hän tykkää pussailla ja illat meillä istutaan sylikkäin.
Haukkuherkkä kaveri hän kyllä on. Ovikellon soidessa meillä kyllä ilmoitetaan kovaan ääneen, että joku on tulossa ja iloisena mennään tervehtimään. Samoin hän on kova poika vahtimaan naapurustosta kuuluvia ääniä ja niille pitää konahdella. Kun hänellä on huono päivä niin kaikki saavat kyllä kuulla kunniansa. Olisikohan vähän äipän poika?;)
Imuria hän pelkää, samoin kahisevat lehdet ja lentävät muovipussit pelottaa. Uroksien kanssa ei tulla juttuun, koska omasta mielestään hän on tämän naapuriston kingi.
Tico on saanut nimensä matka maailman ympäri 80 päivässä- tarinasta tutun Ticon mukaan. Siinä tällä pikku kaverilla on aina nälkä. Ja kyllä samanlainen tyyppi on hänkin, kova herkkujen perään ja vasta jos mitään parempaa ei ole tarjolla kelpaa ne omat raksut.
Chihuahua kiintyy yhteen ihmiseen ja kyllä Tico selkeästi on äipän poika. Pitäkää kaistapäänä, mutta kyllä minulla on kolme poikaa, vaikka tämä viimeisin on karvaisempi. ;) Moni ajattelee, että vaan ne biologiset lapset on oikeita, mutta kyllä ne lemmikit on meille yhtä rakkaita kun ne lapset. Joten miksi ei voisi juhlistaa sitä äitien ja isien päivää heidänkin kanssaan. Silloin tällöin se hauvakuume nostaa taas päätään, mutta tällä hetkellä on hyvä näin. Vaikka kyllä minä pienestä prinsessasta haaveilen. ;)
Hiukset, meikki ja valokuvaus parturi-kampaaja ja meikkitaiteilija Selina Tahvanainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti