Pages

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Joensuun Vesikioski - pullavohvelin verran parempi sunnuntai


Ihanaa, kun viime päivinä aurinko on hellinyt meitä. Yksi varma kesän merkki on se, kun pääsee nauttimaan Joensuun Vesikioskille suussa sulavista pullavohveleista. Ravintola muistuttaa ulkonäöltään Joensuun vanhoja vesikioskeja, joita esiintyi eri puolilla Joensuun kaupunginpustoja 1900-luvun alussa. Ravintola sijaitsee Sinisen virran ja Joensuun taidemuseon välittömässä läheisyydessä.

Mikä olisi parempaa näin rentoon sunnuntaihin, kun kirppiskierroksen päätteeksi pullavohveleiden nauttiminen kauniissa kesäisessä säässä. Jokainen saa rakentaa mieleisensä vohvelin valitsemistaan täytteistä. Tällä kertaa valitsin vaniljajäätelöä, nutellaa ja banaania täyteeksi. Aivan taivaallista! Tästä riittää hyvin kaverinkin kanssa jaettavaksi. Kahvin sai nauttia sympaattisista emalimukeista.





Pullavohveleiden ohella ravintolassa on suolaisen ystäville erilaisia herkkuja. Nämä ovatkin minulla vielä testaamatta. Jotenkin nuo pullavohvelit ovat olleet enemmän mielessä, kun Vesikioskille olen suunnannut ;)










Myös karvaiset ystävämme on muistettu!


osa kuvista lainattu Vesikioskin facebook sivuilta 

2 kommenttia:

  1. Vesikioski on kyllä ihana ��☺️ Ei ollakkaan vielä tänä kesänä käyty!

    -Vilma

    www.so-up.fi/byvilma

    VastaaPoista
  2. Sitä se todella on. :) on tullut näitä kotonakin tehtyä, mutta kyllä vaan Vesikioskilla on hivenen paremmat. ;)

    VastaaPoista