Luin tänään Jari Sinkkosen artikkelin, jossa hän kehotti vanhempia sanomaan lapsiaan suloiseksi. Sinkkonen painotti, että lapsen on tunnettava olevansa vanhempiensa silmissä lumoava, jotta pohja terveelle itsetunnolle voisi kehittyä.
Miten vaikeaa se meille suomalaisille onkaan, toisen kehuminen nimittäin. Paljon helpompaa on mennä sinne oman epävarmuuden taakse kritisoimalla ja mollaamalla toista.
Minulla ei ole tyttölapsia, mutta koen, että oma kasvamiseni tytöstä naiseksi oli helpompi tie kuin tämän päivän nuorilla. Toki koulukiusaamista oli silloinkin ja itsekin olen sen kokenut. Nettikiusaaminen on kuitenkin tämän päivän ilmiö, jota tapahtuu liian paljon, ja monesti meiltä vanhemmilta salassa.
Sosiaalinen media on tätä päivää, mutta miten paljon vahinkoa se aiheuttaa nuorelle, joka rakentaa sitä minäkuvaansa? Instagram on täynnä kuvia nuorista, jotka huutavat toisten hyväksyntää. Mitä se kuvien postaaminen sitten tekee sille nuorelle, joka ei sitten hyväksyntää saakaan? Miten tärkeää nuorelle on kuulla, että olet ihana juuri tuollaisena vanhemmilta ja läheisiltä ihmisiltä.
Meillä halataan paljon ja kerron pojille useasti, että tykkään heistä. Toki siellä saattaa välillä pientä vastarintaa tulla, mutta kyllä he siitä tykkäävät. Jokainen ihminen kaipaa sitä kosketusta ja tunnetta, että on hyväksytty juuri sellaisena kuin on.
Miten oma suhtautumiseni ulkonäkööni on muuttunut vuosien varrella?
Muistan kun esikoiseni syntyi, että millainen shokki se oli kun vauvavatsan tilalla oli taikinahöttöä. Siihen asti olin ollut timmissä kunnossa. Tänä päivänä osaan ajatella niin, että kaikki arvet ja muut kauneusvirheet ovat osa minua ja elettyä elämää. Minussa saa näkyä, että olen myös äiti.
Toki myönnän, että nytkin on pari ylimäärästä kiloa kertynyt liiallisen lempeyden vuoksi.
Minun ei tarvitse rangaista itseäni porkkanalla, vaan minulla on lupa hemmotella itseäni hyvällä ruoalla. Toki se suklaa on minun heikko kohtani, jota voisin vähän rajoittaa. ;)
Tänään kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Minulla on koko kevään ollut liikunnan ilo kadoksissa ja olen antanut luvan itselleni hölläillä. Vilkaisu puntariin kertoi, että jokin raja sillä hölläilyllä pitää olla. Minun hyvinvoinnin olennainen osa on liikunta. Tänään päätin, että nyt on aika löytää se liikunnan riemu uudestaan,koska siitä vaan tulee niin hyvä olo. Lomalla onkin aikaa pitää huolta siitä hyvinvoinnistaan. Kun vaan muistaisi sen liikunnan tärkeyden myös siinä hektisessä arjessa. Vaikka miten tuntuu työpäivän jälkeen, että haluaa kaatua sinne sohvan uumeniin, ei antaisi tuolle tunteelle periksi.
Muistakaa naiset olla lempeitä ja armollisia itsellenne!
Love Kirsikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti